Coco

Maailmalla jo viime vuoden lopulla suosiota saanut Disney-Pixarin animaatio Coco sai Suomen ensi-iltansa helmikuussa. Maaliskuun Oscar-juhlallisuuksissa Cocon tekijät pokkasivat kaksi Oscaria; parhaasta animaatioelokuvasta ja parhaasta laulusta (Remember Me).

Elokuvan tarina sijoittuu Meksikoon ja siellä vietettävään kuolleiden päivään, Día de Muertos. Riveran suutariperheen 12-vuotias poika Miguel (Luca Elshout) haaveilee muusikon urasta, mutta työteliäs suutariperhe ei ole sietänyt musiikkia missään muodossa sen jälkeen, kun isoisoisä lähti lauluineen maailmalle. Miguel pitää kiinni unelmastaan – sekä kitarasta – ja päätyy yllättävien käänteiden kautta kuolleiden maahan. Siellä hän kohtaa jo unohtumassa olevan Hectorin (Markus Niemi), ja saa mahdollisuuden selvittää sukunsa salaisuuden.

Suomenkielisissä äänirooleissa kuullaan mm. Luca Elshout, Markus Niemi, Waltteri Torikka, Sari Ann Stolt, Ritva Oksanen, Lari Halme, Markku Huhtamo, Meeri Koutaniemi ja Inkeri Wallenius. Suomenkielisen version on ohjannut Petri Hanttu, dialogin ja laulut kääntänyt Tuija Korhonen.